Ite sain nämä kaverilta käytettynä. Oli reilun vuoden käyttänyt näitä.
+Äänenlaatu ja basso OK.
+Irroitettava mikrofoni
+Tarpeeksi pitkä johto
+Säätönamiskat johdossa
Miinuksia ei juurikaan ole. Itsellä vissiin pienemmät korvat kun muilla, kun itellä ei korvia särje vaikka koko päivän pitää päässä.
Käyttäjän 'Sandels12' kirjoittamat arviot
Iha hyvä peli.
Pöristely alkaa kuitenkin jossain vaiheessa tuntua puuduttavalta.
+Halpa
+Yksinkertainen käyttää.
-Kuva väpättää/vaaleita varjoja ym. häiriöitä kuvassa.
-Usein kanavaa vaihdettaessa tulee joko "Ei signaalia"/"Kanavaa ei löydy"/"Ei valtuutusta, ei korttia"
-On se hitsin hot.
-Tuo punainen ledi on kuin jostain Star Wars-leffasta. Häikäisee oikeassa kulmassa metrienkin päästä.
-Joskus kuvaa ei tule vaikka digiboxi on päällä.
-Kaukosäädin ei ole herkimmästä päästä.
-Kun kuvassa on paljon valkoista, alkaa kuva pätkiä ja äänet rusahtelevat.
+/-Ledinäyttö vilkkuu/värisee
Käyttöliittymä aika pelkistetty.
Kyllä tuo mökille tai vastaavalle vapaa-ajan paikalle kelpaa
Vilponen on ja kyllä sieltä sitä tehoakin löytyy.
Oma CuCore pörrää idlessä noin 40 asteisena ja rasituksessa nousee sinne 60 asteen tienoille.
+Kamera ihan OK.
+WLAN
+3.5mm kuulokeliitäntä
+Helppokäyttöinen
-Akku ei ole parhaimmasta päästä.
-Muisti täyttyy nopeasti esim. Webiä selaillessa.
-GPS surkea.
-Itse en pidä naksuvista numeronäppäimistä.
Iha OK kannettava.
Sopii kevyeen surffailuun/mesetykseen ym. Kattelen myös tv-ohjelmia tällä reissussa. Eipä tästä oikein mihinkään muuhunkaan ole. Akku ei ole mitenkään häikäisevä. Nykyään reilu 30min pystyy akulla käyttämään. Eli töpselin päässähän tätä on pääasiassa käytettävä.
Itellä ainakin kuumenee yllättävän kuumaksi ja välillä sammuilikin mutta prosessorin lämpötahnan vaihdon jälkeen ongelmat ovat poistuneet.
Tuuletin on kuitenkin hyvin kovaääninen.
Vanhuuskin näköjään alkaa painamaan. Näyttön halki menee pystysuora rivi kuolleita pikseleitä.
Itellä on World War II Anthology mikä sisältää itse pelin lisäksi myös kaksi lisäosaa. Hyvä sotapeli jota jaksaa aina tahkota vaikka onkin jo melko "vanha". Lisää pelikokemusta saa modeista, joista ehkä parhain on FinnWars.
Arcademainen pehmoräiskintä. Lapsille varmaan sopii parhaiten.
Ostin tämän heti kun Tilt.tv:ssä annettiin arvosanaksi 10.
En ole ostopäätöstä katunut. Mielestäni se ainut ja oikea Burnout.
Alusta loppuun älyttömän hauskaa.
Varmatoiminen prosessori peruskäytössä. Rankemmassa pelikäytössä normikelloilla hieman hidas mutta kun kellottaa tuonne 3GHz+ niin tämä onkin jo ihan eri prossu.
Itellä on ollut tästä näyttiksestä käytössä tuo 320MB versio.
Tästä kortista löytyy kyllä aika tavalla tehoa, johtuen tuosta isosta muistiväylästä (320-bit).
Mitään ongelmia ei ole ollut, idlelämmöt ovat siinä 55+ ja rasituksessa noin 65+. Sain lämmöt laskemaan noin 5 asteella kun säädin tuolla RivaTunerilla vähän tuuletinta pyörimään nopeammin.
Moitittavaa ei juurikaan ole, tosin virrankulutus on korkeampi kuin esim. HD5770:n.
+Conax
+Selkeä
+Nopeat toiminnot
-EPG hidas
-Teksti-tv surkea
Nyt on myös ilmestynyt uusi ongelma. Kuva rusahtelee ja pätkii ym. häiriöitä. Antenniliitännät tsekattu monta kertaa eikä muiden digiboxien kanssa ole ongelmaa. Dumppasin roskiin.
Normaali Firmware ainakin ollut minulla sekava. Oli ruotsin- ja suomenkieltä sekaisin EPG:ssä + saattoi käynnistyä uudelleen sammuttamisen jälkeen. Firmwaren päivitys korjasi kyseiset ongelmat.
+Kovalevy
+Helppo käyttää
-Joskus kun käynnistää niin äänet eivät kuulu. Tähän auttaa ainoastaan uudelleenkäynnistys.
Hyvä ohjelma. Eheytys yleensä kestää pitkään, mutta itseäni se ei kyllä haittaa, sillä lopputulos on kyllä joka kerralla kerta kaikkiaan mahtava.
Kaikki toiminnot sujuneet mukavasti ja nopeasti. RF-modulaattorista plussaa.
Ei muita ongelmia paitsi nyt jostain syystä sammuttamisen jälkeen kellonajan sijaan tuleekin vain " --.-- ".
Vie yllättävän paljon koneen tehoa. Vaikka pyörikin vain taustalla niin suoritinkäyttö pyöri 25-50% välillä 2-ytimisellä E5200:lla. Muuten ihan ok.
(käyttäjä on antanut laitteelle vain arvosanan ilman kommenttitekstiä)
Hyvä kovo on. Ei ole ollut mitään ongelmia.
TurboUSB taitaa olla vaan markkinointikikka mutta kyllä tuo data ihan tarpeeks nopeesti minun makuuni siirtyy.
Ei mitään moitetta ollut.
Toiminut ongelmitta alusta astien!
Itselläni luultavasti tuuletin rupesit välillä inisemään mutta eipä tuota huomaa peruskäytössä.
Voin varauksetta suositella!
Hyvä Socket 775 prossu jonka teho riittää tietokoneen peruskäyttöön. Teho riittänyt mukavasti myös vaativampiinkin peleihin.
Muuten ihan helppokäyttöinen mutta tulokset ovat ihan kuraa. En suosittele mikäli sinulla on korkealaatuisia mp4 videoita.
Helppokäyttöinen, yksinkertainen muunnin joka hoitaa homman mallikkaasti.
Ihan ok peli. Aseet tuntuvat aika tehottomilta. Kauhuelementtejä ihan mukavasti kasattu.
Itseäni vaan ihmeesti jotenkin rasittaa tuon pelaaminen. Hyvä jos 5 minuuttia jaksaa tahkota. :D
Olen nyt yhden kokoonpanon ajanut hautaan asti tällä kopalla ja nyt on 2. menossa :D. Alunperin siis pakettikone.
Olen laittanut lisätuulettimen ja ehkä laitan toisen sillä tuo ilma ei tahdo oikeen kiertää ilman lisätuulettimia tuolla kopassa.
Lisätuulettimien kanssa on ihan hyvä kapistus peruskäyttöön.
Itselläni ei ole vielä tilanpuutteen kanssa ollut ongelmia.
Minusta ihan tarpeeksi hyvän näkönen kotelo.
Miinuksena on että tahtoo resonoida hyvin helposti eri komponenttien kanssa.
Hyvä emolevy joka sopii myös hieman vaativampaankin käyttöön.
Kaikki on toiminut ilman mitään ongelmia.
Socket 775-emojen huippua.
Erinomainen kiintolevy. Hiljainen ja luotettava kovo.
Käytössäni ei ole ilmennyt minkäänlaista ongelmaa.
Voin täysin varauksetta suositella!
Minulla Seagate posahti heti ekassa bootissa. Kauheeta särinää ja hankaavaa ääntä kuului. Pysyn jatkossa erossa Seagaten tuotteista.
