Ihan pätevät pelikuulokkeet.
Ainoana vikana on välillä paukkuvat äänet jos ajurit on vedetty kauan aikaa sitten koneelle, yleensä korjautuu poistamalla ja uudelleenasentamalla ajurit. Ongelman aiheuttajaksi veikkaisin Console Launcherin Equalizeria, koska ongelma ilmenee vain kun se on päällä. Toki itselläni ongelma poistui firmiksen päivityksellä ja nykyään pystyy pitää EQ:ta päällä. Ihme sinänsä, koska firmis oli paljon vanhempi kuin päivämäärä, jolloin olin nämä ostanut.
Äänenlaatu on ihan hyvä, basso on erinomainen, koska en itse ole saanut kuulokkeita särkemään vaikka kuinka kovalle olen basson säätänyt.
Sopii päähän kuin hanska, kevyet eikä paina sankoja korvanlehtiä vasten niin, että se alkaisi sattumaan. Eli sopii myös niille, jotka joutuvat käyttämään silmälaseja.
Kädessä pidettynä tuntuvat halvoilta, mutta päässä ne tuntuvat paljon laadukkaammilta.
Plussaa myös mikrofonista, se imee häiriöt itseensä todella hyvin. Joudun kesäisin käyttämään siirreltävää ilmastointilaitetta ja siitä tulee voimakas humina (vähän puheääntä voimakkaampi), eikä kukaan toisessa päässä tiedä koko härvelistä yhtään mitään. Toki sitten äänenlaatu ei ole ihan parhaimmasta päästä, mutta kyllä siitä selvän saa.
Toki mieluummin ostaisin uutena jotkin toiset kuulokkeet, mutta on nämäkin ihan asialliset jos halvalla saa hyväkuntoiset käytetyt (5-15 e). Suosittelen päivittämään firmiksen varmuuden vuoksi.
| Tyyppi | Perinteinen (korvan peittävä) kuulokemalli |
| Yhteystapa | Langallinen liitäntä |
| Surround sound -tuki | Kyllä |
| Taajuusvaste | 20 Hz - 20000 Hz |
| Äänenvoimakkuuden säätö | Kyllä |
| Mikrofoni | Kyllä |
| Irroitettava mikrofoni | Kyllä |
| Mikrofonin taajuusvaste | 100 Hz - 18000 Hz |
En suosittele tätä USB mallia ottakaa mielummin ihan normaaleilla 3,5mm liitännöillä oleva malli. Itellä ollut pieniä ongelmia ajureiden kanssa, mikin kanssa ja aina jos ottaa kuulokkeet irti ja on kuunnellut Winampilla musiikkia kuulokkeiden kanssa pitää käynnistää Winamp uudestaan kun siirtyy kajareille.
Ite en ikinä maksais 60e näistä mikä tuolla näyttää hintana kirjoitus hetkellä olevan. Itse maksoin 40e ja sekin on kyllä liikaa. Jotain hyvääkin löytyy sillä kuulokkeet ovat hyvät päässä ihan hyvä äänen laatu, bassot ym. Eli normaalit fatal1tyt ovat hyvä ostos ei nämä.
Arvostele tämä tuote
| Keskustelualue | Viimeisin viesti | ||
|---|---|---|---|
| Pelikone n. 1000€ ( 3 ) | PC-rauta / Uutta tietokonetta ostamassa | 23.5.2012 14:42 | |
| Acer vs Asus (budj.1000€) ( 4 ) | PC-rauta / Kannettavat tietokoneet | 22.5.2012 15:31 | |
| USB Headset ja äänet ?? ( 4 ) | Pelit ja pelikonsolit / PS3 | 20.5.2012 14:16 | |
| Uus kone about 1000€ ( 10 ) | PC-rauta / Uutta tietokonetta ostamassa | 18.5.2012 17:25 | |
| Bluetooth usb adapteri ei toimi ( 2 ) | PC-rauta / Tulostimet, näppäimistöt ja muut tietokoneen lisälaitteet | 17.5.2012 14:19 | |
| Pelikone 1000-1100€ ( 5 ) | PC-rauta / Uutta tietokonetta ostamassa | 16.5.2012 12:04 | |
| Pelikone ~1000€. Mitä mieltä? ( 20 ) | PC-rauta / Uutta tietokonetta ostamassa | 15.5.2012 15:43 | |
| Peliläppäri 1000€ budjetilla ( 2 ) | PC-rauta / Kannettavat tietokoneet | 15.5.2012 04:05 | |
| Uutta tietokonetta olohuoneeseen max 1000€ ( 3 ) | PC-rauta / Uutta tietokonetta ostamassa | 14.5.2012 11:52 | |
| Langaton tai langallinen headset PS3 ja PC käyttöön. ( 4 ) | PC-rauta / Tulostimet, näppäimistöt ja muut tietokoneen lisälaitteet | 14.5.2012 00:39 | |
Onko laitteen tiedoissa puutteita tai jotain vikaa? Ehdota korjauksia laitteen tietoihin
Kysymyksiä tähän laitteeseen liittyen? Keskustele tästä ja muista laitteista keskustelualueillamme.

