Popcorn Hourin ensimmäisen generaation laite on ollut tehokäytössä nyt parin vuoden ajan, videolähteenä joko säilötyt DVD-levyt .iso -muodossa tai .mkv -tiedostoina.
Tähän asti käytännössä kaikki testattu materiaali on pelannut kuin junan vessa, oli sitten .mkv, DivX tai DVD-image. Ainoat nägit toistossa ovat liittyneet yleensä jotenkin kummasti talletettuihin tekstitystiedostoihin -- tai tekstityksiin, joissa synkronointi on aivan pielessä. Eli VLC:n tai MPC:n tasoiseen automaattiseen tekstitysten synkronointiin ei Poppari pysty, mutta jos tekstit matchaavat videoon ongelmia ei ole.
Ainoa isompi valittamisen aihe liittyy aivan karmeaan käyttöliittymään, joka on siis oikeasti jonkin kiinalaisen insinöörin pojan vapaa-aikanaan 5minuutissa kyhäämä viritys. Okei, löytää sieltä kaiken, mutta kaikenlainen sulavuus tai käytön helppous on kyllä karsittu aika tehokkaasti pois. Ajaa asiansa, mutta siitä tulee silti se väistämätön yhden tähden tipautus kokonaisarvosanasta.
Toinen selkeästi pienempi rutina -- jossa vertaan laitetta lähinnä alkuperäisen Xboxin XBMC:hen -- tulee .rar -tiedostojen sisällä olevien videoiden toiston puutteesta. Eli jos videot tai musat ovat .rar -paketissa, ne pitää purkaa sieltä ennenkuin Popcorn niitä suostuu "syömään".
Firmispäivityksiä napsuu vieläkin, joka on oikein hyvä juttu, vaikka tätä originaalia Popcornia ei enää edes tehdä. Jos käytettynä jostain halvalla saat, suosittelen ostamaan.
| Tuetut videoformaatit | DivX / XviD / VC-1 / DVD image / MKV |
| RAR-toisto | Ei |
| SRT -tekstitysten tuki | Kyllä |
| Tuetut musiikkiformaatit | MP3 / FLAC / Ogg Vorbis / AAC / WMA |
| HDMI | Kyllä |
| HDMI-versio | HDMI 1.3a |
| Komponentti | Kyllä |
| Komposiitti | Kyllä |
| SCART | Ei |
| VGA | Ei |
| S-Video | Kyllä |
| Ethernet | 100Mbps |
| WLAN | Ei sisäänrakennettua WLAN-tukea |
| USB-sisääntulo | USB 2.0 |
| Optisen aseman tuki | Ei tukea optiselle asemalle |
| TV-viritin | Ei sisäänrakennettua TV-viritintä |
| Tuetut standardit | DLNA / UPnP |
dRD
I hate titles
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti
Arvosana: 4 / 5
Vastine rahoille: 5 / 5
Arvostele tämä tuote
| Keskustelualue | Viimeisin viesti | ||
|---|---|---|---|
| M: Mediatoistin Popcorn Hour A-210 (Turku) MYYTY ( 2 ) | Markkinapaikka / Myydään | 29.6.2011 15:36 | |
| Popcorn Hour A200 Tilaus suoraan valmistajalta? ( 6 ) | Kotiteatteri / Mediasoittimet | 6.3.2010 07:24 | |
| CES: Popcorn Hourin seuraava kehitysaskel on edullinen Popbox ( 6 ) | Yleinen keskustelu / Keskustelua uutisista | 6.1.2010 04:01 | |
| Popcorn Hour päivitti medisoittimensa ( 21 ) | Yleinen keskustelu / Keskustelua uutisista | 8.7.2009 07:24 | |
| Popcorn Hour a-110 ja TvKaista ( 2 ) | Kotiteatteri / Mediasoittimet | 7.6.2009 02:49 | |
| Popcorn Hour, iStar HD ja muut Network Media Tank laitteet ( 4 ) | Kotiteatteri / Mediasoittimet | 20.2.2009 16:48 | |
| Popcorn Hour A-100 + matroskat ja tekstitys? ( 2 ) | Digitaalinen video / DivX, XviD ja muut MPEG-4 -formaatit | 13.11.2008 10:41 | |
Onko laitteen tiedoissa puutteita tai jotain vikaa? Ehdota korjauksia laitteen tietoihin
Kysymyksiä tähän laitteeseen liittyen? Keskustele tästä ja muista laitteista keskustelualueillamme.

